
Kankainen, keskellä kaikkea.
Kankaisten kyläseuran tavoiteet
Yhdistyksen tarkoituksena on Kankaisten kylän ja sen ympäristön kehittäminen, asukasluvun lisääminen sekä elinvoimaisuuden säilyttäminen. Lisäksi yhdistyksen tavoitteena on edistää kyläläisten asumisviihtyvyyttä ja yhteistyötä muiden tahojen kanssa.
Kolme tärkeintä arvoamme turvallisuus, yhteisöllisyys ja osallisuus näkyvät toiminnassamme kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin, turvallisuuden ja viihtyisyyden edistämisenä kaikkien kyläläisten parhaaksi ja sen kautta laajemmallekin ulottuen.
Tahdomme toiminnallamme turvata sen, että kylällä on jatkossakin hyvä kasvaa ja elää. Toimintamme kannustaa toimimaan ja tekemään asioita yhdessä koko kylän voimin, joka luo kaiken ikäisille turvaa, voimaa ja iloa.
Kankaisten kylä
Kylämme sijaistsee Keski-Suomessa Toivakan kunnassa, rajoittuen Laukaan Hohoon ja Kangasniemeen. Kankaisten kylää ympäröi kaunis luonto ja hyvät liikuntamahdollisuudet. Kylän halkaiseva valtatie 13 vie nopeasti autoilijan moneen suuntaan.
Kankaisilla sijaitsee myös Toivakan kunnan toinen peruskoulu. Kyläkoulussa opiskellaan esikoulusta 6. luokkatasolle. Koulun yhteydessä toimii myös herttainen pieni päiväkoti Ruuhiryhmä.